Pääsiäisen kisat ja temppuvideoita

Pääsiäisenä oli aika käynnistää kisakausi pitkän tauon jälkeen! Alkutalven harjoittelimme Venlan kanssa kontakteja ja kun lopulta olisi ollut aika palata kisakentille, loukkasi Venla olkapäänsä. Niinpä kisataukomme kasvoikin hieman odotettua pidemmäksi, ja nyt alkaakin olla jo hoppu arvokisatulosten keräämisessä. Pääsiäisenä kisasimme Venlan kanssa Purinalla sekä Järvenpäässä JAUn uudella hallilla. JAUn halli vaikutti oikein hyvältä, pohja oli joustava mutta pitävä ja hallissa oli mukavan valoisaa.

Pitkän tauon jälkeen oli havaittavissa aikamoista kisaruostetta, erityisesti minulla, joten tuloksilla ei juurikaan juhlittu. Viimeisellä startilla saimme kuitenkin paketin lopulta koottua ja sijoituimme Kermisen vauhdikkaalla radalla nollatuloksella toisiksi! ATD:llä oli kisoissa aivan loistavat palkinnot: saimme muumimukin!

 

Olettehan huomanneet laumamme Pro Dogin Palkitse Häntä videoissa? Videoilla opetellaan hauskoja temppuja, kannattaa käydä kurkistamassa!

 

Piirinmestaruuskisat: Voittonolla ja joukkuepronssi

Piirinmestaruuskisoista on nyt jo pari viikkoa, mutta tajusin, että en ole tänne päivittänyt mitään Venlan hienosta kisamenestyksestä!

Joukkueradalla saimme kunnian hoitaa ankkurin osuutta ja Venla kirmasi joukkueellemme nollan! Kolmas vuosi peräkkäin kun Venla on mukana voittamassa I-HAH:lle pronssia! Iloinen yllätys oli myös se, että Venlan nolla oli radan tuloksissa kolmantena!

Yksilökisoissa juoksimme Venlan kanssa hyppyradan voittoon! Olen todella onnellinen tästä saavutuksesta, isot kisat (51 koiraa) ja nyt ei enää tarvitse jännittää voittoa mm-karsintoja varten. Piirinmestaruus jäi kuitenkinkontaktivirheen päähän mikä hieman kaihersi, mutta toisaalta toimi hyvin motivaattorina elvyyttää juoksukontaktiprojektimme. Katsotaan, miten kontaktitilanne tästä etenee 🙂 

kuvat Ida Alexandersson

106 045 047

Venla palasi kesälomalta Espoon kisoihin

Venla palasi kesälomalta kisakentille juosten heti aamun ensimmäiseltä radalta nollan sijalla 2! Spitzin kanssa juokseminen on kyllä vaan niin mahtavaa, meillä on jotenkin sellainen yhteys mitä en osaa selittää sanoilla.. toivottavasti saadaan nauttia yhteisestä tekemisestä vielä pitkään!

Kuvat Tiia Hämäläinen

2015-08-22_00134

.

2015-08-22_00069

.

2015-08-22_00068.

2015-08-22_00067

Volan ensimmäinen LUVA

Sunnuntaina kisasimme Volan kanssa kotikisoissamme Helsingissä. Edelleenkin Volan kepit, keinu ja rengas ovat melko epävarmoja, mutta tällä hetkellä haemme kisoista erityisesti kokemusta ja hyvää fiilistä!

Volan kaikki kolme rataa olivat erittäin hyviä! Ensimmäisellä radalla pujottelun rytmi hieman sekosi, mutta muuten rata oli oikein sujuva ja Vola työskenteli iloisesti ja omalla tasollaan 🙂 Toisella radalla myös pujottelu osui kohdalleen, mutta lopussa putken sijasta valittiinkin ylimääräinen hyppy. Viimeisellä radalla, hyppyradalla, kaikki osui sitten kohdilleen ja Volalle ensimmäinen voittonolla! Voi että mikä fiilis!

Tuon pienen shetlantilaisen kanssa on kyllä nyt niin älyttömän hauskaa juosta, jotenkin alkaa löytymään sellainen yhteinen sävel että koiraan voi luottaa ja pystyy itse keskittymään vaan ohjaamiseen. On se mieletön *sydän*

Kuvat Ida Alexandersson

285

210

209

074

073

072

070

Agilityflow

Aina sitä miettii asioita, joita olisi niin älyttömän siistiä tehdä. Harvoin niitä tulee kuitenkaan tehtyä kun pitää imuroida ja käydä kaupassa ja katsoa netflixiä.. Päätin, että nyt syksyllä alan tekemään juuri näitä asioita!

Osa on ehkä huomannutkin jo, että innostuin videoblogi-ideasta ja päätin sitten heittäytyä siihen vähän enemmän.
Tämän tuloksena syntyi Agilityflow. Pyörittelimme pitkään nimi-ideoita sivustolle, mutta kun tämä nousi esiin, tiesin heti sen olevan oikea nimi! Flow on mielentila, se on täydellistä keskittymistä ja tekemisestä nauttimista siten, että tietoinen ajattelu väistyy. Se on se fiilis, kun täydellisen radan jälkeen tajuaa, ettei edes ajatellut mitään koko radan aikana!

Tämä sivusto säilyy edelleen ensisijaisena kotisivunani ja bloginani. Suurin ero on siinä, että täällä päivittäminen tapahtuu suomeksi kun taas agilityflow on englanniksi. Lisäksi täällä on paljon enemmän treeni- ja kisakuulumisia, kun taas agilityflow:n puolella on enemmänkin treenivinkkejä.

Pyydän nyt teiltä: katsokaa, ihmetelkää, fiilistelkää ja käykää jättämässä kommenttinne ja seuratkaa meitä 🙂 Koska agilityssä parasta on saada nauttia yhdessä tekemisestä!

Tässä vielä tärkeimmät linkit:

AGILITYFLOW
Facebook
Instagram
Youtube

Ensimmäinen videoblogipostaus! Muutaman esteen rataharjoitus Volan kanssa

Ensimmäinen videoblogipostaus on nyt tehty, olipas aika jännittävää! Jättäkää kommenttinne ja kertokaa myös, mien itse olisitte radalla ohjanneet!

Ensimmäinen rata

Ensimmäinen rata

vlogi1rata2

Toinen rata

Agirotu 2015!

Jos jokin agilitytapahtuma kuuluu kesään, niin se on agirotu. En ole ollut tapahtumassa kisaamassa kuin muutamana vuotena, mutta tapahtuma on järjestetty joka kesä ainakin koko sen ajan, mitä olen itse lajia harrastanut.

Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Nastolassa, joten päätimme osallistua siihen aikalailla täysillä. Perjantaina Volalle kaksi starttia (VOLAN EKAT KISAT!), lauantaille Volalle startti ja Venlalle kaksi ja sunnuntaina molemmille vielä joukkuestartit. Aika paljon juostavaa siis!

Viimevuoden agirodusta päälimmäisenä mieleen on jäänyt polttava kuumuus ja myös tänä vuonna Nastolassa oli helle! Ei sellainen normaali suomalainen kesähelle, että juuri ja juuri pärjää t-paidassa, vaan ihan hurja helle!

kuva Agirotu / Heidi Kykkänen

kuva Agirotu / Heidi Kykkänen

Perjantaina oli tosiaankin Volan ihka ensimmäiset kisat! Vaikka kovasti uskottelinkin itselleni, että ehdin loput esteet opettaa ennen agirotua, oli uskomus hieman liian optimistinen. Ei pikkumies ihan vielä osannut keppejä osana rataa eikä keinukaan ihan täysin hallussa ollut. Toisaalta, kun nämä asiat oli tiedossa kisapäivänä, sai kisatessa keskittyä itse kisatilanteen harjoitteluun! Ensimmäinen ratamme ei paljoa agilityltä näyttänyt, toinen alkoi sitä jo etäisesti muodostaa ja lauantain rata olikin jo huomattavasti perjantain ratoja parempi. Treenit jatkuvat, josko seuraaviin kisoihin mennessä Vola osaisi jo esteetkin 🙂

Venla oli viikonloppuna aika superspitz! Olin varma, että kuumuus vaikuttaisi Venlan menoon, mutta ei spitz paljoa asiasta välittänyt. Ensimmäisellä radalla, avo-sm karsintaradalla, vain yksi este väärältä puolelta, mutta muuten sujuva rata. Iltaradalta sitten kotiintuomisiksi nolla huimalla 3/78 sijoituksella! Myös sunnuntain joukkueradalla Venla teki hienon nollan.

Myös Volan sunnuntain joukkuekisa meni paremmin kuin hyvin, sillä joukkueemme Flying Shelties voitti minien alo-luokan! Joukkueessa kirmasi Volan lisäksi Kajsa Lampén Mazyn ja Tuiman kanssa, sekä Milla Saari Häkän kanssa.

IMG_0013

venlajavolajapalkinnot