Kesälläkö mukamas kerkiää levätä? :D

Hieman on jäänyt blogin päivittäminen väliin, niin paljon on tapahtunut ja niin paljon on ollut puuhaa 🙂

Kun ohjatut treenit ovat kesätauolla, ollaan käyty hieman vähemmän treenailemassa ja työstetty lähinnä keppejä ja kontakteja. Venla on tehnyt nyt melkein joka kisoissa lentokeinuja. Aloitti sen kesäkuun lopussa Ojangossa, en tiedä olisiko jotain kummaa pelästynyt yms. Ollaan nyt kuitenkin varsinkin keinua vahvistettu treenatessamme.

PurinaOpeneissa ollaan myös käyty vierailemassa 🙂 Venla pääsi kirmaamaan epävirallisesti ykkösten radoilla ja voitti molemmat radat hienoilla ajoilla 🙂 Tosin toisen radan voitto oli hieman kyseenalainen sillä lentokeinu siinäkin oli 😀 Ykkösten ratojen lisäksi molemmat koirista pääsivät käymään myös virallisilla radoilla 🙂 Viivi loikkasi tuttuun tapaansa kontaktit komeasti jo aivan ylhäältä, mutta tarkoitus olikin pitää hauskaa ja sitä meillä kyllä oli. Venlan radat virallisissa kaatuivat sitten pikkumokiin ja ohjaajan väsyyn (aivan liian kuuma!!). Nyt seuraavana maanantaina mennään yrittämään uudelleen virallisiin Venlan kanssa, josko silloin paremmalla keskittymiskyvyllä 🙂

Lisäksi aikaa on syönyt jonkin verran epävirallinen TattisCup jonka järjestimme Alexandra Lappalaisen kanssa 🙂 Vaikka monien kisojen järjestämisessä olen ollut mukana, niin silti sen työmäärän muistaa vasta silloin kun kisat on viikon päässä 😀 Ensimmäinen osakilpailu mennä hujahti sujuvasti, nyt vielä toinen osakilpailu jäljellä. Siellä hoidankin sitten tuomarin virkaa 🙂 Tervetuloa testaamaan radat 🙂
Laitan tähän vielä TattisCupin mainostekstin 🙂


Tervetuloa mukaan TattisCuppiin!
TattisCup on epävirallinen kahden kilpailun sarja mölleille ja tosimölleille. Kisat käydään Itä-Helsingin agilityharrastajien keinonurmipohjaisessa hallissa Helsingin Tattarisuolla osoitteessa Tuulilasintie 31B. 
Ilmoittautuminen alkaa kisapaikalla klo 17.15 ja radat alkavat klo 18. Tosimöllit aloittavat luokkajärjestyksellä maxi-medi-mini ja tämän jälkeen kisaavat möllit järjestyksessä maxi-medi-mini. 
Tosimöllien radalla on vain tavallisia hyppyesteitä ja putkia. Radalla on noin 10 estettä ja hypyt ovat korkeuksissa 20cm – 30cm – 40cm. 
Möllien radalla ei ole keppejä, pöytää, keinua tai rengasta. Myös jo kisanneet koirakot saavat osallistua möllien radalle ja heidät palkitaan erikseen.
Etukäteen ilmoittautuessa startit maksavat 5e ja paikan päällä ilmoittautuessa 8e. Kaikki startit maksetaan paikan päällä. Toivomuksena tasaraha 🙂 Ohjeet etukäteisilmoittautumiseen alla.
Etukäteisilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen mari.makela@outlook.com. Mainitse viestissäsi: Nimi, Koiran nimi, koiran rotu, seura, kuinka monta starttia ja mihin luokkaan ilmoittaudut. Otsikoi viesti: ”TattisCup 9.7.2013”. Etukäteisilmoittautumiset viimeistään 8.7.2013.
Tervetuloa!!

Nyt TattisCupin II osakilpailun lisäksi on myös muuta jännitettävää, tosin tämä ei liity agilityyn. Saimme vuokra-asunnon Helsingin Vallilasta ja näillä näkymin muutamme sinne jo ensiviikolla! Hieman jännittää miten koirat suhtautuvat uuteen asuntoon ja miten uudet naapurit koiriin 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s